torstai 21. toukokuuta 2015

Sade

Valmistumisruusuke

Posti toi eilen odotetun ruusukkeen. Neitihän heti maisteli sitä, joten joudun vielä hetken säilöä sitä laatikossa ennen kuin saam ostettua ovellisen seinäkaapin ruusukkeille.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Neidit partsilla

Molemmat siniset nauttivat taas auringon ajoittaisesta lämmöstä. Sain kerrankin hyviä kuvia kameralla. Ninja veti herneet nenäänsä kissanmallaksesta. Mitäs oksentelee karvapalloja.






maanantai 11. toukokuuta 2015

Evästä

Isot lihapalat on hyvä syödä sohvalta tai matolta. Ei missään tapauksessa ruokakupista tai paljaalta lattialta.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Auringonpalvoja

Yhteinen ruokahetki

Manulla oli varsin stressaava viikonloppu, kun tupa täyttyi ihmisistä. Stressi purkautui sitten sähisten, muristen ja muuten äkäillen. Sunnuntai-iltana sitten rutiinit palautui normiksi.

Näyttelyyn valmistautumista

Korvakarvat lähti veks. Näin saadaan korvat näyttämään vieläkin isommilta. Toisin sanoen Siru on yhtä suurta korvaa.

Neidistä ei saanut tarkkaa kuvaa, kun tuota energiaa on taas vaikka muille asti.